Pihan rakentamiseen on suunniteltu useita eri kohteita. Kaikkia kohteita ei toteuteta hankkeen aikana, vaan ne ovat perustana hankkeen tavoitteiden jatkumiselle koulun arjessa. Piha on siis tarkoitus toteuttaa vaiheittain.
Tontti on hieno ja monipuolinen ja sisältää lukemattomia käyttömahdollisuuksia. Ensimmäisessä vaiheessa rahoitus ja muut voimavarat riittänevät kuitenkin vain turvallisuusasioiden (liikennejärjestelyt ja aidat) sekä toimintapihojen ja maastotöiden toteuttamiseen. Esimerkiksi pelkästään piharakennuksen remontointi on niin suuri yksittäinen kuluerä, että se vaatii useammat talkoot toteutuakseen. Samoin suurin osa varusteista ja kalusteista odottaa ideointia ja sitä, voisiko niitä tehdä oppilaiden voimin opetukseen liittyen tai talkootyönä.
Oppilaat ovat piirtämällä ja kirjoittamalla osallistuneet pihan suunnitteluun. Piirroksia on esillä Galleriassa ”Oppilaiden piirustuksia” ja tässä oppilaiden kirjallisia suunnitelmia.
”Isojen” puolelle istumaryhmiä, jotenkin kivasti puiden katveeseen rakennettu. Voisi myös olla joku katos, jossa istuinryhmiä, että huonollakin säällä olisi kivaa ulkoilmassa. Vajaan vois järjestää tilaa pingispöydälle. Terassi voisi olla etupuolellakin vähän isompi. Etupuolen piha olisi hyvä olla nurmikkoa ja hiekkaa, ei missään nimessä ikävää sorapihaa.